"KASAKOIDEN KERTOMAA"

 

Kasakat  (казаки́) ovat alkuperältään lähinnä sortoa paenneiden venäläistalonpoikien jälkeläisiä. Talonpoikien pako etelään saattoi alkaa jo 1200-luvulla Kultaisen Ordan (mongolien perustama, nykyisen Venäjän, Ukrainan ja Kazakstanin alueella sijainnut keskiaikainen valtio) aikana ja jatkui myöhemmin Venäjän maaorjuuden edetessä. Kasakoihin liittyi myöhemmin myös muitakin etnisiä ryhmiä pienemmissä määrin (esimerkiksi tataareita ja kalmukkeja).

Kasakat olivat pääosin ortodokseja, mutta suuri osa kaukasialaisista kansoista oli muslimeita. Tsaarien aikoina uskonnot elivät kuitenkin useimmiten yhteisymmärryksessä keskenään.

Sana kazak on alkuperältään arabiaa ja tarkoittaa vaeltavaa vapaata soturia.

Kasakoiden perinneaseita  Kasakoiden perinneaseita

 

Kasakka-alueita on useita. Pääosin Mustanmeren, Kaspianmeren ja Kaukasian alueilla.

Pietari Suuren aikana alettiin kasakoita alistaa Venäjän alaisuuteen. Kasakan arvosta muodostui aikaa myöten perinnöllinen soturiluokka, joka omaksui Kaukasian väestön tapoja ja vaatetuksen. Kaukasialaisen kasakan tunnusmerkki onkin pitkä tserkeska-takki.

Kasakat saivat pienestä pitäen sotataitojen koulutusta. Kasakat olivat myös ratsastustaidon mestareita.

Kasakkarykmentin komentaja, eversti Carl Magnus Paul Linderin (synt. Helsingissä 1873) kuvaus muistelmissaan kasakoista: "Tämän kirjoittaja, joka sekä Japanin sodassa että maailmansodan aikana on palvellut kasakkajärjestöissä, on sitä mieltä, että kasakat henkisesti olivat paljon korkeammalla tasolla kuin venäläinen sotilas yleensä. Heissä oli synnynnäistä vapauden ja itsenäisyyden tuntoa ja he suhtautuivat melkein halveksuen muihin joukko-osastoihin. He olivat sitä paitsi urhoollisia, kestäviä ja halveksivat kuolemaa, erinomaisia ja viekkaita tiedustelijoita ja loistavia ratsumiehiä. Hyvin johdettuina heille ei ollut mikään mahdotonta."

 

Sulje sivu